Hyppää suoraan sisältöön
Alensimme toimituskuluja! Lue info
Alensimme toimituskuluja! Lue info
Vittujen kevät -verkkokauppa avattu! - Vittujen Kevät

Vittujen kevät -verkkokauppa avattu!

Nyt se on todellisuutta, Vittujen kevät -verkkokauppa on avattu tänään, palindromipäivänä 22.02.2022!

Tuotevalikoimamme koostuu aluksi koruista, tekstiileistä sekä muutamista valikoiduista muista painotuotteista.

Korurintamalla ensimmäisen tuoteryhmän sisällöstä vastaa huipputyyppi, taitava artesaani Anniina Oksanen, jonka Vittujen kevät -korusarja on kauppamme kruununjalokivi.

Vittujen kevät -korut valmistetaan kotimaisena käsityönä hopeasta ja korusarjaan kuuluu alkuperäisen Vittujen kevät -korun lisäksi Kyrpien takatalvi, Hiekkaa pillussa ja Puolukka pillussa -korut.

Tekstiilipuolella pidämme edelleen vuoden 2020 ja 2021 teematuotteet tilattavissa ja lisäämme samalla myyntiin uuden, vuodelle 2022 valitun Vittujen kevät printin.

Koska uskomme ja toivomme, että vuosi 2022 poikkeaa edeltäjistään merkittävästi siten, että kevät tuo mukanaan pitkään jatkuneen synkkyyden ja vitutuksen tilalle positiivisia viboja, olemme päättäneet valita printiksi tällä kertaa merkittävän positiivisen kuvan sitä toiveikasta tunnelmaa kuvaamaan.

2022 Vittujen kevät printistä vastaa legendaarinen Juho Juntunen, jonka vuonna 2006 piirtämä sarjakuvaruutu saa nyt ensi kertaa elämän fyysisenä versiona kun se printataan kaupassamme myynnissä oleviin tuotteisiin!

Juntunen on pitkän linjan sarjakuvataiteilija ja rocktoimittaja, kuvittaja ja tatuoija, jonka nerokas ja hauska Vittujen kevät! -ruutu julkaistiin Soundi -lehdessä 2006.

Juhon tuotantoon – sekä mielenkiintoiseen uraan ja elämään – kannattaa muuten ehdottomasti tutustua tarkemmin. Aloita vaikkapa Wikipediasta.

Oikein hyvää ja edeltäjiään parempaa kevättä 2022!!

Terveisin,

Jonas Takolander
Yrittäjä, Vittujen kevät

P.S. Soittakaa Paranoid!

Edellinen artikkeli Vittujen kevät kaksi vuotta
Seuraava artikkeli Vittujen kevät -korut